Kaikki on sunnuntaita.

Tänään on äitienpäivä. Hyvä päivä olla äiti. Kaupat on kiinni. Niistä pysty ostamaan ruokaa. Ostin R-kioskilta meetwurstipizzan. Minulla on nälkä. Pyysin erästä ihmistä lähtemään kanssani metsään muutamaksi päiväksi. Se on hyvä ihminen. Ainakin se oli kovasti innostuneen oloinen eilisen messengerviestin perusteella. Haluaisin lukea enemmän. En vain oikein ehdi. Minun pitäisi aloittaa kuntoileminen oikein tosissani. Tuntuu etten kelpaa kenellekään tällaisena. Ei tee mieli muuta kuin olla. Puhua filosofiaa ja keskustella uskonnosta... tai sitten vain puhua. Mennä jonnekin rannalle... ja olla. Kirjoittaa runoa tai proosaa. Päiväkirjaa. Kirjoittaa enemmän.

Keitän kahvia monennetta kertaa tänä aamuna, mikään ei oikein maistu miltään. Ajatukseni ovat sekasortoa, pelkkää epämääräistä huttua. Kaipaan hullun lailla läheisyyttä. Sitä ei ole ollut saatavilla kovinkaan paljoa. Teen itsestäni pellen ja murhaan kaiken viileyteni olemalla tunteva ihminen. Rahat on loppu. Minä olen hukassa. Ei, en minä siksi ole hukassa, että rahat ovat loppu, vaan siksi, että en tiedä mitä tuntea. Mitä ajatella. Olen auki kaikelle ja samaan aikaan kiinni jokaisessa pienessäkin vihjeessä siitä että joku välittää minusta. Välittääköhän minusta todella kukaan. Tuntuu tyhjältä ja mitäänsanomattomalta. Mistäköhän nuo äänet tulevat. Ne eivät ole ihmisääniä. Ne ovat enemmänkin kaupungin ääniä. Huminaa.

Kesä tekee tuloaan ja tulevaisuus on yhtä sekasotkua. Ei sitä oikeaa. Itsepintaisesti uskottelen itselleni, että riittää kun nämä ihmiset joihin ihastun vain ovat ystäviäni. Niin. Niin sen täytyy olla. Ystävyys on kuitenkin tärkeää, mutta riittääkö se mihinkään? Lintu meinaa tulla sisälle. Se on harakka. Pelästyy kun kysyn "otatko kahvia". Sekin lentää pois luotani. Miksi jätinkään parvekkeen oven auki.. Kaipaan maalle. Maaseudulle. Jonnekin missä tuoksuu heinä ja paska. Metsään jossa on hyvä hengittää. Kaipaan kaikkea sellaista mikä tekee minusta enemmän minut. Kaikkea sellaista mitä on hyvä kaivata. Kaikkea mistä puuttuu valmis kuvio.

Joskus minäkin kuolen. Ja silloin en halua olla elossa. En tiedä miksi, mutta elämä ei pelota tätä nykyä enää ollenkaan. Haluaisin elää niin että kuolen pois. Niin kovaa, että tuntuu. Lähteä vaeltamaan metsään niin että jalat on romuna, selkä paskana ja pää kipeänä. Syön jäätelöä joka maistuu pahville. Kahvi maistuu hyvältä. Sen keittäminen on taitolaji. Jossain vaiheessa kahvikin loppuu. Silloin pitää alkaa juomaan vettä. Pissahätä tuntuu samalta kuin keskeneräinen orgasmi. Kalullani on oma elämänsä. Se haluaa naista. Niin minäkin.

On aika levätä ennen lenkille lähtöä..

Viimeinen yö..

Viimeinen työyö ja sitten töihin vasta tiistaina. Jollain tapaa tämä tulee hyvään väliin. Tämä tauko töistä siis. Tänään oli poikkeuksellinen päivä. Kaikki muuttui taas jollain tapaa erilaiseksi. Nyt pitää osata sovittaa elämänsä uuteen uskoon. Pitää unohtaa. Pitää oppia ajattelemaan uudella tavalla ja ennen kaikkea.. unohtaa. Kaikinpuolin olen kuitenkin tämän asian kanssa sinut. Mutta kyllä tämä harmittaa, myönnän sen. Noh, eteenpäin ja häntä pystyyn. Ei kannettu kissan hännän nostaa, sanoi mummo kun toiselle pyy pivossa jne.

Olen ylpeä ihmisestä jonka kanssa tänään puhuin. Hän sanoi suoraan sen, mitä moni muu jahkaisi pitkään. Kiitos siitä sinulle, mikäli tämän luet. It's been a trip :)

Lueskelin tänään päiväkirjamerkintöjäni vuodelta 2005. Ne ovat täyttä sekasortoa. Mitä minä olen tehnyt elämässäni silloin? Elin niin täyttä elämää silloin, kuin vain on mahdollista. Miksi kaikki on sitten muuttunut. Miksi minusta on tullut näin "isoja linjoja" kulkeva ihminen?

Tänään eräs ihminen sanoi minulle "sä oot tosi pelottava..". En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, mutta vannotin hänet, että hän kertoo joskus mitä hän tarkoitti. En minä ole pelottava.
Omasta mielestäni olen suhteellisen älykäs, mukava, sosiaalinen ja kaikin puolin toisista välittävä ihminen, jonka epäonneksi maailma ei ole pelkkää pehmeää karnevaalia.
Jotain millä ei ole rajoja. Jotain energistä.
Luulen olevani ihminen, joka testaa omaa kykyään tulla toimeen sosiaalisessa ympäristössä ilman sosiaalista varausta.

Mutta miksi minä olen pelottava? Sitä minä en voi käsittää.
Tätä pitää miettiä.
Onko habitukseni pelottava.
Tämä pitää avata...

Ihmeellinen on..

tämä elämä. Sitä jättää tekemättä asioita joita pitäisi tehdä, koska ne ovat elämän kannalta tärkeitä. Unohtelee asioita jotta saisi tekemistä niiden eteen. Ei, en minä oikeasti unohtele asioita, minä jätän ne hautumaan. Olen hyvässä kunnossa, vaikkakin melkoisen väsynyt. Pitäisi mennä tänään yöksi töihin. Aamulla oksensin kolme kertaa, joten menemättä jää. En tiedä söinkö jotain pilaantunutta vai onko tämä ihan vain oksennustautia.

Elän mustasukkaisuuden vallassa. Olen mustasukkainen ihmisistä elämässäni, vaikka ei heitä todellisuudessa edes ole. Etsin jotain minkä olemassaolo on minulle epäselvää. Olen ihastunut erääseen ihmiseen ja nyt olen alkanut saamaan häneltä vastakaikua ihastumiselleni. Se tuntuu hyvältä. En tosin voi olla varma hänestä. En halua asettaa rajoja, ennakko-oletuksia hänen suhteensa. Yksipuolisia ihastumisia tähän elämään on mahtunut liikaa. Ei ole enää varaa ihastua niin, että romuttaa itsensä ja vähentää ystäville annettevaa aikaansa. Mutta kun.. niin, en minä tiedä.

Kirjoittamista ei saisi nyt jättää vähemmälle. Kaikki etenee hienosti. Kirjoitan paljon. Käyn istuskelemassa Paapan Kapakassa. Kirjoitan Proosaa. Kirjoitan runoa. Kirjoitan kaikesta. Mutta ensisijaisesti kirjoitan itsestäni. Siitä mitä olen. Se tuntuu hyvältä. Se täyttää samalla kun tyhjentää.

Aurinko tuo voimaa jaksaa eteenpäin. Se jaksaa nousta aina. Ja sen kultaiset hiukset kiskovat minut ylös vuoteesta. Tuntuu hyvältä, vapaalta. Kaikki on lukossa. Kaikki pitää avata...
itse..

Muuten ei pääse sisälle omaan elämäänsä.

"Hiekka kuin hiukset
Iholla huulet keitaana
Uuden kuun alla lattialla Katselen afrikan rantaa.
mustan naisen käsi kaulallani
kietoutuu ranteeseeni kuin kyrpäkäärme,
oksa täynnä tulevaa.
Silmien kiilto kipinämeri kuuhotellin pihassa tappelu
kun joku rakastuu tietämättä itkevän naisen todellisuutta.
Odotan aamua,
iloiten kuin kuka tahansa
talvitaivasta katsova..."

Miksi minusta tehtiin tällainen? Minä osaan selittää itseni vain omien ennakkoluulojeni kautta. Ovatko nekään minua. Ennakkoluulot. En usko. Ennakkoluulot ovat typeryyden maksimoitu tila. Mutta ne kasvattavat samaan tapaan kuin mikä tahansa typeryys. Pehmeämmät pinnat siliävät inhona yöaikaan. Minusta tulee elävä vain muistojen alkaessa kuolla ympärilläni.

Olevaisen rajaton valta

Mitä on olla olemassa? Oleminen on kaikin puolin itsensä esiintuomista, niin hyvässä kuin pahasssakin. Vapauden summaamista kaikessa ja elämänarvojen uudelleen arvioimista menneen mukaan. "Me tarvitsemme jotain uutta", jotain uutta suojellaksemme arvojamme. Minä olen hyvin väsynyt. Väsynyt olemaan tämän systeemin orjuutettavana. Liian väsynyt katselemaan kuinka vahapintaiset julkimot imevät verta botox- huulillaan ilman häivähdystäkään itsetunnosta. Tämä aikakausi on merkityksettömintä mitä ihmiskunnan historiassa on ollut. Kukaan ei muista tätä aikakautta mistään muusta kuin sodista. Mitään hyvää ei synny ja siinä kaiken merkitys. Kaikella pitää olla hyödyttävä merkitys. Oleminen ei ole olemista ellei sillä ole jotain mihin tarttua kiinni.

Minä olen seurustellut tämän elämän aikana paljon. Jokainen suhteeni on ollut hyvä. Yksikään niistä ei ole tuottanut minulle viimekädessä pettymystä. Miksikö? Koska jokainen niistä on jättänyt minut hämmentyneeksi. Epävarmaksi suhteen sisällöstä. Viimeisin suhteeni oli tuttu. Tutun tuntuinen suhde. Siinä oli kaikkia niitä elementtejä, joita sitä edeltävissäkin suhteissa on ollut. Voi kuitenkin olla, että edeltävät suteeni ovat tehneet minusta epävarman kaikkia tulevia suhteitani kohtaan. Ja että tämä viimeisin suhteeni olikin täynnä minun sille asettamia merkityksiä. Valmiita suhdemalleja. Sellaista minä en halua kenellekään, enkä varsinkaan itselleni. Ehkä minä olen seurustellut jo aivan liikaa tämän elämän ajaksi. Ehkä olisi aika alkaa ajattelemaan asiaa niin, että seurustelujen aika on ohitse.
Palatakseni kuitenkin tähän suhderistiriitaan; jos minä olen asettanut jotain tiettyjä malleja, joiden perusteella oletan suhteen edistyvän.. ja luulen, että näin käy tulevaisuudessakin, enkä missään nimessä oleta, että siinä toisessa on niitä tiettyjä piirteitä suhteen kannalta, niin voidaanko silloin ajatella, että se toinen ei noudata omia suhdemallejaan. Että se toinen.. on tyhjä?

Eilen tupakoin paljon. Minun teki mieli juoda olutta ja viiniä. Nukahdin kuitenkin television ääreen jo iltayhdeksän jälkeen. Liikaa työtä. Liikaa elämää yhdelle päivälle. Teki mieli seksiä, mutta olin varmastikin liian väsynyt harrastamaan seksiä. Oikeastaan minun teki mieli jonkun syliin. Televisio on ystävä. Se puhuu selän takana aina asiaa. Se ei hauku suoraan päin naamaa. Se Vittuilee päin naamaa. "Tämä voisi olla sinunkin elämääsi, vitun idiootti!". Kysymys halusta olla jotain muuta, kuin mitä todella on nousee kuitenkin ajankohtaiseksi silloin kun ajattelee "tuo voisin olla minä." Onnea niille jotka haluavat olla jotain muuta kuin ovat. He ovat tämän päivän "taiteilijoita". He ovat tämän päivän onnellisia ja epävarmoja...

Keskiviikolle enemmän

Jollain tapaa kaikki on hyvin. En ole tupakoinut paljoakaan viime aikoina. Kirjoittaminen nostaa jälleen päätään näin kevään kynnyksellä. Ehkä saan valmiiksi joitakin runoja. Ehkä. Pitäisi kuntoilla enemmän että jaksaa sitten juhlia ja kirjoittaa. Tekee mieli seksiä. Kello on kovasti vähän. Ei, ei minun tee oikeasti mieli seksiä. Minun tekee mieli lähelle. Sitä minä en saa. Läheisyyttä ei ole. Se on kadonnut epäluuloisuuteni myötä jonnekin pois. 7kpl tyhjiä olut tölkkejä seisoo pöydälläni epäsymmetrisessä kuviossa, huoneistoni haisee pahalle, pihalla humisee kaupunki samaa jatkuvaa huminaansa. Tänään ei aurinkokaan paista. Tänään on työpäivä Vapun lomien jälkeen.

Onkohan naapurini kuollut? Hänestä ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Tänään tajusin, että minulla on ikävä lastani. Tuntuu pahalta tajuta, että joku on päättänyt poistaa sinut lapsesi elämästä vain, koska se ei sovi hänen elämäänsä. Niin. Äidillä on suuri valta näissä asioissa, mutta myös oikeuslaitoksen pitäisi mennä itseensä näiden asioiden kanssa. Äitiä uskotaan yleensä muitta mutkitta, olivatpa hänen valheensa kuinka räikeitä tahansa. Mihin minä matkustaisin. Minä haluaisin jonnekin kylmään, kosteaan ja vanhaan maahan. Johonkin sellaiseen jonka kulttuuri tuoksuu hiekalle ja ruosteelle. Sellaiselle kuin vanhoissa linnoissa tuoksuu. Niillä on ihan oma hajunsa.

Luen ihmisten blogeja paljon. Niistä paistaa läpi tunnottomuus. Epäluulo. Ne eivät kerro mitään omistajastaan. Ihmiset käsittelevät blogeissaan niitä asioita joita he ovat tehneet. Kukaan ei käsittele itseään. Kukaan ei tulkitse itseään. Kaikella on merkitys heidän itsensä ulkopuolella. Kolmannesta persoonasta on tullut liian merkityksellinen yksilön elämässä. Luulen, että suurin osa ihmisistä kirjoittaa blogia toisten luettavaksi, vaikkakin sitten salassa. Minä olen laboratorio siinä missä sinäkin. Mutta sinusta puuttuu sielu enemmän kuin minusta. Tässä taannoin minulle soitettiin jostain tv-visasta. Olin voittanut, tai ainakin tullu 20:n parhaan joukkoon jossain kilpailussa.. johon en kyllä ollut osallistunut, jossa sai viettää päivän miljonäärinä. Nainen puhelimessa kertoi että "-- Sinulle on nyt sitten varattu mahdollisuus päästä ajamaan näitä jättikokoisia Hummereita, Ferrarin uusinta katumallia, Pontiacin - - mallia. Ja viettämään päivä pyhäjärvellä jahdilla ystävinesi dj:n soittaessa uusimpia listahittejä...". Tämän lisäksi hän sanoi, että "Mikäli autot kiinnostaa, niin tässä on myös mahdollisuus vuokrata todella halpaan hintaan itselleen tällainen Hummeri vaikka vuodeksi...". Minä sanoin, että ei, autot eivät kiinnosta minua koska ne saastuttavat paljon. "No, mutta mietitkö sä tosiaan tuollaista asiaa kun istahdat uusimman Ferrarin katumallin rattiin?" - kysyi nainen luurin toisessa päässä.

30.4. posti toi minulle lapun jossa kiiteltiin hyvästä illasta, ja kerrottiin kuinka kaikki olivat sitä mieltä, että minä olin ollut koeajotilaisuuden jälkeisten bileiden ilopilleri ja superjuhlija. Niin. Ainoa vain, että minä en mennyt niihin bileisiin.. enkä koeajamaan Ferrarin uusinta katumallia.
Nyt minusta tuntuu tyhjältä. Ehkä se johtuu tästä tyhjyydestä.

Työväen juhla.

Eilinen ei millään tavalla poikennut tavallisesta maanantaista. Ainoa mikä erotti sen tavallisesta maanantai päivästä oli se, että suomenliput liehuivat saloissa, kaupungilta kuului omituista huminaa ja minä olin melkoisen humalassa kotonani. Nyt tekee mieli tupakkaa ja seksiä. Kumpaakaan ei nyt ole tarjolla, joten väliin jää. Pulssi on hieman koholla. Ei mikään ihme näin pienimuotoisessa krapulassa. Sitähän sattuu. Aamulla kun heräsin, Aurinko paistoi kirkkaasti. Nyt kun kello on 11.47. Aurinko paistaa kirkkaasti. Eikö sen aika käy pitkäksi. Omituista. Jossain maailman toisella laidalla on ihan varmasti ukonilma. Oikein kunnon ukkosmyrsky piristää. Minä en ole niinkään aurinkoihmisiä. Enemmän nautin juuri ukkosesta ja kunnon kesäsateista. Siitä kun vesi sihisee vasten kattoa.. kun se hakkaa keittiön ikkunaa. Siitä minä pidän todella.

Eilen join 7isoa olutta. 0,5l/kpl. Hyvä minua. Näin se aikuisuus toimii. Nyt kuuntelen The Doorsin - Riders On The Storm - kappaletta. Minua hymyilyttää. Miksi minä en mennyt eilen mihinkään? En minä oikein tiedä. Ei vain tuntunut siltä. Nyt vähän kaduttaa, mutta tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, että näin... Ei minun todellisuudessa edes tehnyt mieli mennä mihinkään. Mikä tästä vielä puuttuu? Vapaa halu lähteä kaupungille. Kävellä katuja ja miettiä menneisyyttä. Ehkä nyt pitäisi mennä johonkin kahvilaan polttamaan hasista. Kuuntelemaan mustaa bluesia ja lukemaan saarikosken runoja. Mikä minua siinäkin miehessä kiehtoo? Sekö että se on kuollut, vai sekö, että se on niin elossa? En osaa vastata edes omiin kysymyksiini näiden asioiden välillä. Voidaanko näitä edes pitää kysymyksinä? Huomisen aikana ihmettelen varmaankin miksi minusta ei tullut poliitikkoa. Ja silloin on aika kirjoittaa novelli yksinäisyydestä kaupungissa. Miten se sen sanoi? Meri on niin täynnä, että se lainehtii ylitse? Sitäkö tämä elämä on? Ylitselainehtivaa merta? Voiko täällä enää edes seilata? Osaako kukaan enää seilata niinkuin ennen? "Hei Seilori! Anna tulla sitä rommipaukkua!"

Missä me menemme? Lassi on sitä mieltä, että jos tietää missä on, ei todellisuudessa enää tiedä mihin on matkalla. Oliko tuo Lassi vai olinko se sittenkin minä? Minä olen sitä mieltä, että mitään ei saa patentoida, koska silloin kaikesta tulee tavoittelemisen arvoista. Tavoitteleminen vie ihmiset perikatoon ja aiheuttaa päänsärkyä niille joiden päätä särkee. Minulla on aikaa miettiä mitä tämä maailma on jos millään ei ole nimeä.

Minkälainen on eilinen?