Eilen oli niin tyhjää

ettei mikään mahdollistanut tämän päivän haavekuvia. Tänä aamuna lapseni äiti tekstiviestitti. Lapseni tunnistaa m, p, a, k, i, t - kirjaimet. Aika hyvin 1v7kk tytöltä-. Hienoa Kiti! Olen pitkään pohtinut mahdollisuutta alkaa täysipäiväiseksi tyhjäntoimittajaksi. Ilman mitään toimitettavaa, mutta kuitenkin niin paljon mietittävää. Joskus minulla oli sellainen kausi, jolloin en tehnyt mitään. Olin vain. Istuskelin päivät parvekkeella poltellen tupakkaa ja juoden kahvia. Välillä kirjoittelin muistikirjaani riimejä, värssyjä.. pieniä runoja. Toisinaan innoistuin kirjoittamaan isompaa, pidempää ja merkitsevämpää proosaa. Se oli hyvää aikaa. Kaikki oli avoinna. Miksei olisi nyt? Koska minusta on tulossa aikuinen. Aikuiseksi tuleminen 31v:nä on pelottava kokemus. Mitään ei oikein saa sisäistettyä ja kaikki tuntuu menevän niille, jotka haluavat enemmän. Toisaalta sitten taas; onko sillä merkitystä, jos ei halua yhtä paljon kuin toiset, ja menettää siksi jotain sellaista, mitä ei ole halunnut yhtä paljon kuin ne toiset, jotka tämän jonkin asian saavuttavat. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että toisinaan tällä haluamallani asialla on myös oma tahto. Ja silloin siihen ei vaikuta niinkään minun, eikä sen toisen halu, vaan tämän halutun asian/tai henkilön oma tahto. Oma tahto on kurja juttu. Se myötäilee aina ajan henkeä. Jos joku voi väittää että "minä todella haluan tämän" - hän mitä todennäköisimmin valehtelee. Hän pyrkii johonkin tiettyyn statukseen. Johonkin ymmärrettävään tilaan, johonkin millä piiloutua elämältä. Mutta voiko elämältä piiloutua? Todennäköisesti ei. Mutta omilta mielikuviltaan sen suhteen mitä elämä on.. niiltä voi hyvinkin piiloutua. Niiltä on melkein jopa merkityksellistä piiloutua. Monet piiloutuvat vain piiloutumisen halusta, mutta vieläkin useammat siksi, että heidät löydettäisiin, tai että heitä ainakin etsittäisiin. Ehkä se onkin suurin syy, miksi toiset ihmiset ovat julkisuudessa ja toiset eivät. Ne jotka ovat julkisuudessa haluavat, että heidät löydettäisiin. Ei siis sitä, mitä he ovat julkisuudessa, vaan se mitä he oikeasti ovat. Selviytymisellä, jatkumisella on tässäkin merkitys, jota ei pidä aliarvioida. Mutta ajan hengen mukaisesti, me emme voi antaa periksi myöskään sille, että aliarvioiminen on osa moraalia, joka tukee itseään. Aliarvioimisella on positiivinen merkitys. Se osoittaa aliarvioijalle lopulta ne heikkoudet, joita hänen pitää parantaa itsessään tullakseen kokonaiseksi, kaikilla tavoin enemmän aliarvioimansa kohteen kaltaiseksi. Altavastaajaksi. Siksi, jolla ei ole mitään hävittävää. Aliarvioitu on aina se, millä ei ole mitään hävittävää, koska yleisen näkemyksen mukaan hän on myös se, jolta odotetaan vähemmän. Vähemmän on kuitenkin jollain tapaa merkityksetöntä, ja sen kukistaminen on vähäpätöisintä, mitä hallitsija voi tehdä.