Keskiviikolle enemmän

Jollain tapaa kaikki on hyvin. En ole tupakoinut paljoakaan viime aikoina. Kirjoittaminen nostaa jälleen päätään näin kevään kynnyksellä. Ehkä saan valmiiksi joitakin runoja. Ehkä. Pitäisi kuntoilla enemmän että jaksaa sitten juhlia ja kirjoittaa. Tekee mieli seksiä. Kello on kovasti vähän. Ei, ei minun tee oikeasti mieli seksiä. Minun tekee mieli lähelle. Sitä minä en saa. Läheisyyttä ei ole. Se on kadonnut epäluuloisuuteni myötä jonnekin pois. 7kpl tyhjiä olut tölkkejä seisoo pöydälläni epäsymmetrisessä kuviossa, huoneistoni haisee pahalle, pihalla humisee kaupunki samaa jatkuvaa huminaansa. Tänään ei aurinkokaan paista. Tänään on työpäivä Vapun lomien jälkeen.

Onkohan naapurini kuollut? Hänestä ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Tänään tajusin, että minulla on ikävä lastani. Tuntuu pahalta tajuta, että joku on päättänyt poistaa sinut lapsesi elämästä vain, koska se ei sovi hänen elämäänsä. Niin. Äidillä on suuri valta näissä asioissa, mutta myös oikeuslaitoksen pitäisi mennä itseensä näiden asioiden kanssa. Äitiä uskotaan yleensä muitta mutkitta, olivatpa hänen valheensa kuinka räikeitä tahansa. Mihin minä matkustaisin. Minä haluaisin jonnekin kylmään, kosteaan ja vanhaan maahan. Johonkin sellaiseen jonka kulttuuri tuoksuu hiekalle ja ruosteelle. Sellaiselle kuin vanhoissa linnoissa tuoksuu. Niillä on ihan oma hajunsa.

Luen ihmisten blogeja paljon. Niistä paistaa läpi tunnottomuus. Epäluulo. Ne eivät kerro mitään omistajastaan. Ihmiset käsittelevät blogeissaan niitä asioita joita he ovat tehneet. Kukaan ei käsittele itseään. Kukaan ei tulkitse itseään. Kaikella on merkitys heidän itsensä ulkopuolella. Kolmannesta persoonasta on tullut liian merkityksellinen yksilön elämässä. Luulen, että suurin osa ihmisistä kirjoittaa blogia toisten luettavaksi, vaikkakin sitten salassa. Minä olen laboratorio siinä missä sinäkin. Mutta sinusta puuttuu sielu enemmän kuin minusta. Tässä taannoin minulle soitettiin jostain tv-visasta. Olin voittanut, tai ainakin tullu 20:n parhaan joukkoon jossain kilpailussa.. johon en kyllä ollut osallistunut, jossa sai viettää päivän miljonäärinä. Nainen puhelimessa kertoi että "-- Sinulle on nyt sitten varattu mahdollisuus päästä ajamaan näitä jättikokoisia Hummereita, Ferrarin uusinta katumallia, Pontiacin - - mallia. Ja viettämään päivä pyhäjärvellä jahdilla ystävinesi dj:n soittaessa uusimpia listahittejä...". Tämän lisäksi hän sanoi, että "Mikäli autot kiinnostaa, niin tässä on myös mahdollisuus vuokrata todella halpaan hintaan itselleen tällainen Hummeri vaikka vuodeksi...". Minä sanoin, että ei, autot eivät kiinnosta minua koska ne saastuttavat paljon. "No, mutta mietitkö sä tosiaan tuollaista asiaa kun istahdat uusimman Ferrarin katumallin rattiin?" - kysyi nainen luurin toisessa päässä.

30.4. posti toi minulle lapun jossa kiiteltiin hyvästä illasta, ja kerrottiin kuinka kaikki olivat sitä mieltä, että minä olin ollut koeajotilaisuuden jälkeisten bileiden ilopilleri ja superjuhlija. Niin. Ainoa vain, että minä en mennyt niihin bileisiin.. enkä koeajamaan Ferrarin uusinta katumallia.
Nyt minusta tuntuu tyhjältä. Ehkä se johtuu tästä tyhjyydestä.

Työväen juhla.

Eilinen ei millään tavalla poikennut tavallisesta maanantaista. Ainoa mikä erotti sen tavallisesta maanantai päivästä oli se, että suomenliput liehuivat saloissa, kaupungilta kuului omituista huminaa ja minä olin melkoisen humalassa kotonani. Nyt tekee mieli tupakkaa ja seksiä. Kumpaakaan ei nyt ole tarjolla, joten väliin jää. Pulssi on hieman koholla. Ei mikään ihme näin pienimuotoisessa krapulassa. Sitähän sattuu. Aamulla kun heräsin, Aurinko paistoi kirkkaasti. Nyt kun kello on 11.47. Aurinko paistaa kirkkaasti. Eikö sen aika käy pitkäksi. Omituista. Jossain maailman toisella laidalla on ihan varmasti ukonilma. Oikein kunnon ukkosmyrsky piristää. Minä en ole niinkään aurinkoihmisiä. Enemmän nautin juuri ukkosesta ja kunnon kesäsateista. Siitä kun vesi sihisee vasten kattoa.. kun se hakkaa keittiön ikkunaa. Siitä minä pidän todella.

Eilen join 7isoa olutta. 0,5l/kpl. Hyvä minua. Näin se aikuisuus toimii. Nyt kuuntelen The Doorsin - Riders On The Storm - kappaletta. Minua hymyilyttää. Miksi minä en mennyt eilen mihinkään? En minä oikein tiedä. Ei vain tuntunut siltä. Nyt vähän kaduttaa, mutta tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, että näin... Ei minun todellisuudessa edes tehnyt mieli mennä mihinkään. Mikä tästä vielä puuttuu? Vapaa halu lähteä kaupungille. Kävellä katuja ja miettiä menneisyyttä. Ehkä nyt pitäisi mennä johonkin kahvilaan polttamaan hasista. Kuuntelemaan mustaa bluesia ja lukemaan saarikosken runoja. Mikä minua siinäkin miehessä kiehtoo? Sekö että se on kuollut, vai sekö, että se on niin elossa? En osaa vastata edes omiin kysymyksiini näiden asioiden välillä. Voidaanko näitä edes pitää kysymyksinä? Huomisen aikana ihmettelen varmaankin miksi minusta ei tullut poliitikkoa. Ja silloin on aika kirjoittaa novelli yksinäisyydestä kaupungissa. Miten se sen sanoi? Meri on niin täynnä, että se lainehtii ylitse? Sitäkö tämä elämä on? Ylitselainehtivaa merta? Voiko täällä enää edes seilata? Osaako kukaan enää seilata niinkuin ennen? "Hei Seilori! Anna tulla sitä rommipaukkua!"

Missä me menemme? Lassi on sitä mieltä, että jos tietää missä on, ei todellisuudessa enää tiedä mihin on matkalla. Oliko tuo Lassi vai olinko se sittenkin minä? Minä olen sitä mieltä, että mitään ei saa patentoida, koska silloin kaikesta tulee tavoittelemisen arvoista. Tavoitteleminen vie ihmiset perikatoon ja aiheuttaa päänsärkyä niille joiden päätä särkee. Minulla on aikaa miettiä mitä tämä maailma on jos millään ei ole nimeä.

Minkälainen on eilinen?