Ihmeellinen on..

tämä elämä. Sitä jättää tekemättä asioita joita pitäisi tehdä, koska ne ovat elämän kannalta tärkeitä. Unohtelee asioita jotta saisi tekemistä niiden eteen. Ei, en minä oikeasti unohtele asioita, minä jätän ne hautumaan. Olen hyvässä kunnossa, vaikkakin melkoisen väsynyt. Pitäisi mennä tänään yöksi töihin. Aamulla oksensin kolme kertaa, joten menemättä jää. En tiedä söinkö jotain pilaantunutta vai onko tämä ihan vain oksennustautia.

Elän mustasukkaisuuden vallassa. Olen mustasukkainen ihmisistä elämässäni, vaikka ei heitä todellisuudessa edes ole. Etsin jotain minkä olemassaolo on minulle epäselvää. Olen ihastunut erääseen ihmiseen ja nyt olen alkanut saamaan häneltä vastakaikua ihastumiselleni. Se tuntuu hyvältä. En tosin voi olla varma hänestä. En halua asettaa rajoja, ennakko-oletuksia hänen suhteensa. Yksipuolisia ihastumisia tähän elämään on mahtunut liikaa. Ei ole enää varaa ihastua niin, että romuttaa itsensä ja vähentää ystäville annettevaa aikaansa. Mutta kun.. niin, en minä tiedä.

Kirjoittamista ei saisi nyt jättää vähemmälle. Kaikki etenee hienosti. Kirjoitan paljon. Käyn istuskelemassa Paapan Kapakassa. Kirjoitan Proosaa. Kirjoitan runoa. Kirjoitan kaikesta. Mutta ensisijaisesti kirjoitan itsestäni. Siitä mitä olen. Se tuntuu hyvältä. Se täyttää samalla kun tyhjentää.

Aurinko tuo voimaa jaksaa eteenpäin. Se jaksaa nousta aina. Ja sen kultaiset hiukset kiskovat minut ylös vuoteesta. Tuntuu hyvältä, vapaalta. Kaikki on lukossa. Kaikki pitää avata...
itse..

Muuten ei pääse sisälle omaan elämäänsä.

"Hiekka kuin hiukset
Iholla huulet keitaana
Uuden kuun alla lattialla Katselen afrikan rantaa.
mustan naisen käsi kaulallani
kietoutuu ranteeseeni kuin kyrpäkäärme,
oksa täynnä tulevaa.
Silmien kiilto kipinämeri kuuhotellin pihassa tappelu
kun joku rakastuu tietämättä itkevän naisen todellisuutta.
Odotan aamua,
iloiten kuin kuka tahansa
talvitaivasta katsova..."

Miksi minusta tehtiin tällainen? Minä osaan selittää itseni vain omien ennakkoluulojeni kautta. Ovatko nekään minua. Ennakkoluulot. En usko. Ennakkoluulot ovat typeryyden maksimoitu tila. Mutta ne kasvattavat samaan tapaan kuin mikä tahansa typeryys. Pehmeämmät pinnat siliävät inhona yöaikaan. Minusta tulee elävä vain muistojen alkaessa kuolla ympärilläni.