Kaikki on sunnuntaita.

Tänään on äitienpäivä. Hyvä päivä olla äiti. Kaupat on kiinni. Niistä pysty ostamaan ruokaa. Ostin R-kioskilta meetwurstipizzan. Minulla on nälkä. Pyysin erästä ihmistä lähtemään kanssani metsään muutamaksi päiväksi. Se on hyvä ihminen. Ainakin se oli kovasti innostuneen oloinen eilisen messengerviestin perusteella. Haluaisin lukea enemmän. En vain oikein ehdi. Minun pitäisi aloittaa kuntoileminen oikein tosissani. Tuntuu etten kelpaa kenellekään tällaisena. Ei tee mieli muuta kuin olla. Puhua filosofiaa ja keskustella uskonnosta... tai sitten vain puhua. Mennä jonnekin rannalle... ja olla. Kirjoittaa runoa tai proosaa. Päiväkirjaa. Kirjoittaa enemmän.

Keitän kahvia monennetta kertaa tänä aamuna, mikään ei oikein maistu miltään. Ajatukseni ovat sekasortoa, pelkkää epämääräistä huttua. Kaipaan hullun lailla läheisyyttä. Sitä ei ole ollut saatavilla kovinkaan paljoa. Teen itsestäni pellen ja murhaan kaiken viileyteni olemalla tunteva ihminen. Rahat on loppu. Minä olen hukassa. Ei, en minä siksi ole hukassa, että rahat ovat loppu, vaan siksi, että en tiedä mitä tuntea. Mitä ajatella. Olen auki kaikelle ja samaan aikaan kiinni jokaisessa pienessäkin vihjeessä siitä että joku välittää minusta. Välittääköhän minusta todella kukaan. Tuntuu tyhjältä ja mitäänsanomattomalta. Mistäköhän nuo äänet tulevat. Ne eivät ole ihmisääniä. Ne ovat enemmänkin kaupungin ääniä. Huminaa.

Kesä tekee tuloaan ja tulevaisuus on yhtä sekasotkua. Ei sitä oikeaa. Itsepintaisesti uskottelen itselleni, että riittää kun nämä ihmiset joihin ihastun vain ovat ystäviäni. Niin. Niin sen täytyy olla. Ystävyys on kuitenkin tärkeää, mutta riittääkö se mihinkään? Lintu meinaa tulla sisälle. Se on harakka. Pelästyy kun kysyn "otatko kahvia". Sekin lentää pois luotani. Miksi jätinkään parvekkeen oven auki.. Kaipaan maalle. Maaseudulle. Jonnekin missä tuoksuu heinä ja paska. Metsään jossa on hyvä hengittää. Kaipaan kaikkea sellaista mikä tekee minusta enemmän minut. Kaikkea sellaista mitä on hyvä kaivata. Kaikkea mistä puuttuu valmis kuvio.

Joskus minäkin kuolen. Ja silloin en halua olla elossa. En tiedä miksi, mutta elämä ei pelota tätä nykyä enää ollenkaan. Haluaisin elää niin että kuolen pois. Niin kovaa, että tuntuu. Lähteä vaeltamaan metsään niin että jalat on romuna, selkä paskana ja pää kipeänä. Syön jäätelöä joka maistuu pahville. Kahvi maistuu hyvältä. Sen keittäminen on taitolaji. Jossain vaiheessa kahvikin loppuu. Silloin pitää alkaa juomaan vettä. Pissahätä tuntuu samalta kuin keskeneräinen orgasmi. Kalullani on oma elämänsä. Se haluaa naista. Niin minäkin.

On aika levätä ennen lenkille lähtöä..