Monday, January 28, 2013

Stalinin Leikkiessä Televisiossa.

Kuuntelin kuinka lumihiutaleet suhisivat
ikkunan takana niinkuin vastasytytetyt tulitikut,
tai käärmeet kuumassa kesämetsässä. Mieleni
täyttyi appelsiinimehun tunnelmasta, sillä olin
loppuunpalamisen ja selviytymisen herkässä
rajatilassa - kiikkumassa trapetsilla, jonka
alla isolla kentällä menestyksen villit kissapedot
odottivat suut auki minun lyödyn vartaloni
putoamista veriseen syleilyyn. Mutta sitten
sain siivet katsomon köyhimmän miehen selästä.
Otin ne vaivihkaa hänen ostaessaan popcornia
kahdeksanjalkaiselta hämähäkkimieheltä.
Lensin korkeammalle
kuin rähjäinen sirkusteltan harjakangas, ja
räpyttelin siipiäni itä-tuulen myötäisesti.
Mieleni teki lihaa ja sipulia. Valkoista leipää, leiritulta.
Maissilastuja, olutta, ja vahvaa tomaattikastiketta.
Sitten lääkäri tuli huoneeseen ja laski viileän stetoskoopin
kolikonmuotoisen pinnan kyljelleni, sanoen venäjäksi, tai israelin
kielellä jotain sellaista, mitä en osannut kääntää
millekään osaamalleni kielelle. Televisiossa särisi virityskuva
hänen askeleidensa tahdissa. Keittosuolaliuos putosi letkusta
suoraan käteni sisään päästäen ääniä aivoihini, jotka muistuttivat
lavuaariin putoavia tippoja.
Ja siinä me seistiin. Takaperin kaikki
pihan lapset. Sytyteltiin tupakoita ja kirottiin
koulukirjojen antamaa käsitystä maailmasta.
Kuinka kaikki ilo meissä oli kuollut sitä mukaa
kun olimme oppineet lukemaan.
Stalinin leikkiessä televisiossa
hiirien kanssa aspiriinilla
kuului pajalta
kuinka
joku
viilasi pilkkua
vanhalla viilalla siihen
muotoon. että sen ymmärtäisi tyhmempikin.

No comments: