Kadulla on kylmää

Normaalisti tällaisina päivinä minä olen vain kotona ja ihmettelen miten saisin mitään tehtyä. Ja ei, minulla ei ole missään nimessä tekemisen puutetta, minulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista mielenkiintoa lähteä mihinkään tekemään yhtään mitään sellaista, mitä voisin hyvällä omallatunnolla kutsua tekemiseksi. Kalaan pitäisi kenties lähteä, että voisi syödä kalaa ja perunaa, mutta silloin pitäisi mennä myös perunaan; tai ainakin ostaa perunaa kaupasta -jolloin voisi tietenkin ostaa myös kalaa kaupasta. Liikkeelle on lähdettävä. Tanja lähtee töihin ja minä vien koirat ulos. Essin kanssa me kuljetaan pienempi lenkki - Nellin kanssa isompi lenkki. Molemmat koirat on ripulilla - Nelli siksi, että se söi Tanjan nenätipat eilen - Essi siksi, että se on kohta 12vuotias. Sitten minä tulen kotiin, laitan koirille vettä ja paistan maksapihvejä, että tulisi lämmin. Tanjan tekemä perunamuussi kaipaa suolaa, joten laitan siihen suolaa. Sitten minä ota puolen litran kaljatuopin, jonka olen säästänyt jostain entisestä elämämstäni ja kaadan sen täyteen maitoa. Kylmää maitoa ei voita oikein mikään. Jos olisin vielä nuori ja voimissani - joisin minä jääkylmää vettä, mutta nyt olen jo 34 vuotias - vanha mies. Ulkona alkaa paistaa aurinko kun istahtaa kirjoittamaan - tästä tulee mieleen ne kesää lähestyvät viimeiset koulupäivät, jolloin mikään ei ollut mistään kotoisin, ulkona oli lämmin ja sisällä kuuma. Silloin minä istuin kirjoittamassa runoa siitä kuinka toivoisin olevani kuollut enkä elossa. Nyt minä kirjoitan kuin höyryjuna - äänekkäästi ilman minkäänlaista toivoa selvieytymisestä tämän päivän kirjoittajien joukossa. Tänä päivänä halutaa lukea Sofi Oksasta eikä miestä, joka asettaa pillulle esteettisesti arveluttavan manttelin. Puhun tietenkin Tommy Tabaermanista; miehestä joka kuollee aivosyöpään. Toivottavasti kuitenkaan ei, sillä se mies on niin aito esim. Maria Guzeninaan verrattuna, että se voisi olla Vesa-Matti Loirinkin veroinen taiteilija. Niin.. ehkä aika on ajanut ohitseni sen jälkeen kun täytin 16. Siitä eteenpäin koko maailma on kasvanut tällaiseksi kuin se nyt on - ja minä olen edelleenkin 16vuotias. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin vakituisia tuloja hoitotyön ammattilaisena ja opiskelen itseäni eteenpäin - ja se lienee varsin hyvä homma... mutta sisimmässäni en ole kasvanut kuudentoista ikävuoden jälkeen juuri lainkaan. Tosin - minulla on pokkaa tunnustaa tämä, ja olin 16vuotiaana henkisesti lähempänä 65vuotiasta. Tai niin ainakin luulen. Mutta tuleeko minusta koskaan mitään sellaista mitä minä todella haluaisin olla? Mitä minä halusin olla nuorempana? Salapoliisi? Kyllä - sitäkin, mutta vanhempana minusta on jatkuvasti pitänyt tulla taiteilija - tai jotain sinnepäin. Ehkä minusta aei kuitenkaan koskaan tule taiteilijaa vaan jään tälle sijalleni - koska kukaan ei halua minua niin paljoa kuin Tanja. Mutta olenko minä todella koskaan ollut sellainen, että haluaisin olla jonkinlainen - jonkinlainen huomattava henkilö? Omasta mielestäni olen varsin syrjäänvetäytyvä ja ennenkaikkea herkkä ihminen, jolle maailma on tarjonnut psykopaattista ainestaan enemmän kuin tarpeeksi. Mutta en minä voi tätä elämää siitä syyttää, että se on tarjonnut täysipainoisesti kaikkea sitä mitä se on tarjonnut! Hyvä elämä tämä on ollut ja tulee toivottavasti olemaankin - minun pitäisi vain uskaltaa ottaa kirjoitusvehkeet taas mukaani ja jatkaa kirjoittamista aina silloin kun se tuntuu vastenmieliseltä - jopa ahdistavalta. Olenhan kuitenkin alkanut jälleen kirjoittamaan - pitkän ajan jälkeen, ihmisiä varsin selvästi ärsyttäviä blogeja ja kirjoituksia, joita ei missään nimessä ole tarkoitettu ärsyttämään ihmisiä. Ja tämä ihan siitä syystä, että koen pitkästä aikaa himoa kirjoittaa ja kuunnella jazzia jossain ulkona, tai oikeastaan sisällä ja juoda kahvia sateen hingatessa talomme peltikattoa kosteilla, syväuurteisilla sormillaan.

Tässä metsässä.

Tässä metsässä
on rautaa

pihalla vapaa koira
musta koira
Alassuin itkevä lapsi
demokratiaa keinutuolissa
niillä sijoilla joille pysähdytään
muistelemaan
ensimmäistä kuulentoa.

Kuuntele kuinka
tässä metsässä
on rautaa.
Pyramidin langanohuet tukipylväät.
Kuollut puu
alas mäkeä likaisen
puron rantaan, jossa
me keskustelemme Einsteinin suhteellisuusteoriasta
onkiessamme särkikaloja ilman syöttiä.

Täällä me voidaan suunnitella
murha - etsiä vapautta toisista
universumeista tai itkeä
sitä kuinka saniaiset
valtaa alaa maa äidin mätänevän
vartalon päällä.

Tässä metsässä on rautaa
joka kutsuu pienikasvuisia
piikittäjiä luokseen
sen joen varrella
josta isiemme siittäjät saivat
mielihyvää humalassa.