Thursday, May 8, 2008

runo

MARTINILASISSA KALANPÄÄ
on
sellaisen MIEHEN TARINA.
Puhuvatko ne Saksaa keskenään
tällaisessa paikassa, jossa keuhkosairaiden ON LÄHES
MAHDOTONTA HENGITTÄÄ?
Niin monta kelloa
nuoripari puri toisiaan samaan tahtiin salin toisessa päässä.
IKKUNOISTA NÄKEE SATASEITSEMÄN VUOTTA vanhan kaupungin.
Niillä kaduilla ei tuollainen mies olisi pärjännyt.
MINÄISTUN
JUMALAN tai KUNINKAAN Pöydässä.
MINÄ?ja kirjoitan Runoa..
..jolta puuttuu kaikki runon puitteet.Hevosenpaskassa ui likaisia matoja
Ehkä minä rakennan identiteettiäni itsekkäistä syistä. Kävin Annilla, vaikka minun piti mennä kirjoittamaan Pikikseen muutamaksi tunniksi. En saanut sillä hetkellä irti itsestäni niin paljoa. Anni tarjosi pahaa kaakaota. Sillä ei ollut ollenkaan maitoa. Annilta lähdin sitten pikikseen kaakaolle ja kirjoittamaan. Tupakoinnin lopetin tänään, koska se ei palvellut enää tarkoitustaan. Tästä tulee huono merkintä. Pihalla on kosteaa vaikkei ole satanut aikoihin. Roskat tulevat kadulta kapakkaan sisälle. Tuulee vääräänsuuntaan. Kadut olivat tänään erilaisia kuin aikoihin. Minulla ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa mistään, paitsi kaakaosta.. eikä siitäkään niin paljoa, että viitsisin siitä erikseen mainita millään merkittävällä tavalla. Pikiksessä kaakao on aina hyvää. Kirjoitanko minä kirjaa kaakaosta? Eilen katselin kaksi elokuvaa. Kohta on kesä, vaikka nyt on vasta kevät.Jostain syystä huomaan kirjoittavani enemmän silloin kun ajattelen kirjoittavani jotain täysin merkityksetöntä. Tuleekohan minusta kirjallisuuden Sofi Oksanen? Etupäässä minä kirjoitan kai elämästäni, ja elämästä kirjoittaminen käy elämäntyöstä. Valoton aikakausi alkaa olemaan ohitse, ja minä kirjoitan epätoivoisia rakkaudentunnustuksia tai kirjeitä itselleni luettavaksi myöhemmin. Minun pitäisi pysyä runossa, koska sen osaan enemmän kuin hyvin. Minulle runo on kala meressä. Ja kalojahan me olemme kaikki lopulta. Mies luettelee vieressä minkälaisesta lasista hänen tulee juoda kaljansa. Hän näyttää eläköityneeltä metsästäjältä. Satu soitti taannoin ja sanoi, että meidän pitäisi mennä ulos kaksin kävelemään. Voidaanko me leikkiä yhdessä? Minä kirjoitan liian oikeilla nimillä, koska väärät nimet eivät kerro kenestä, tai mistä puhun. Kirjoittamisesta on tullut ajatustyötä, joka ei tunnu ollenkaan työltä. Jonnan kanssa me molemmat kirjoitettiin asioista. Koskaan ei kuitenkaan vertailtu tekstejämme. Siksi me ei kai kirjoitettu samasta elämästä. Maija lupasi taannoin järjestää bileet, joihin kaikki on kutsuttu. Minua ei kuitenkaan ole kutsuttu, koska bileet olivat minun ideani. Tässä paikassa, näiden tuolien joukossa, kengät näyttävät kuolleen meren rantaan ajautuneilta leluarmeijoilta.Nuoret tytöt parveilevat sisään perseet pystyssä. Miten se voikin olla näin selvää? Minun pitäisi saada nyt jostain oikein kunnolla, etten ajattelisi kaikesta näin. Katon rajassa Kanerva kertoo kuinka tämä kaikki palaute antaa voimia ja uutta uskoa tehtävien hoitamiseen. Taitaa olla pelkkiä poliittisia lupauksia tulevaisuuden varalle. Minä tarvitse uuden kynän, jolla kirjoitan tätä elämää näille papereille. Tämä on kantapaikka tälle porukalle ja minä taidan kuulua tähän porukkaan. Pitäisi kai tutustua näihin ihmisiin, että voisi välittää siitä mitä he ovat. Saankohan minä tänään? Ovat nämäkin ongelmia tässä mittakaavassa. Muita mittakaavoja ei ole. Tietyllä tavalla minä uskon, että ensi kesästä ei tule millään tavalla poikkeavaa edellisiin kesiin nähden. Suurin osa näistä päivistä on jollain tapaa alennusmyynnissä, eikä hintaa kerrota, ennen kuin kauppa on tehty. Näiden talojen seinät on vedetty tämän maailman eteen niin, ettei ihmisten tarvitse olla mitään muuta kuin sitä mihin heille on annettu mahdollisuus. Näiden periaatteiden mukaan ajatellen vapautta seuraa aina vankeus. Pekkarinen syyttää Kataista huonosta johtamisesta tässä "kanerva-kriisissä". Tarkemmin ottaen Pekkarista pitäisi syyttää huonosta mausta.. Tähän paikkaan tulee postia yhtä paljon kuin asiakkaita. Järjellä ajatellen liikenteessä kuolee vähintään 2,5miljoonaa suomalaista joka päivä. Huomenna on tämän päivän mittapuulla ajatellen paljon enemmän surua, kuin eilen. Ja sellainen ihminen, jolla on kotonaan useampi kuin yksi peili, ei arvosta elämää ollenkaan. Minä hain Kauppahallista lohta sinappihunnulla. Se on hieno paikka. Paljon lihaa ja vanhoja akkoja. Mitä kaikkea sellaisista paikoista mahtaakaan saada. Vaihtelun vuoksi ostin kauppahallista kupposen kahvia ja aamulehden. Uusi kynä piti ostaa, mutta ostamatta jäi. Siellä minua vastapäätä istui isorintainen, vaalea nainen. Se flirttasi minulle ja minulla alkoi seisoa niin, että se varmasti näkyi. Pitäisiköhän minun ostaa baskeri? Oliko sillä kahvilalla nimeä, jossa join kahvia siellä. En tiedä. Siitä olen kuitenkin melko varma, että sellaisesta paikasta ei varmaankaan löydy onnettomia ihmisiä. Entinen tyttöystävä käveli ohitse. Se sanoi, että "sinä et ole muuttunut ollenkaan kymmeneen vuoteen." Kysyin että miten niin, johon se vastasi, että "täällä vaan istuskelet ja kirjoitat.. edelleenkin niitä runojasi..". Mistäköhän se tiesi? Lukikohan se joskus salaa päiväkirjaani? Minun pitäisi todella löytää hyvä ja kestävä kynä, jolla voisin kirjoittaa useamman viikon. Mies vieressä kertoo kuinka sitä huvittaa eläkeläiset. Onkohan se saanut juuri potkut? Yritän hetken arvailla mitä ihmiset tekevät työkseen. En onnistu kovin hyvin. Tai en minä tiedä. Lähden Tammelaan. Istuskelemaan hetkeksi WM:n. Kirjoittamaan ja juomaan yhden ison.*Kuinka tällaisessa paikassa ajautuukaan näin olemattomiin keskusteluihin siitä, kuunka rakkauden ja rintojen merkitys on rakkauden äärimmäinen muoto? Ymmärränhän minä mitä sillä tarkoitetaan. Mutta ei me loppuaikaamme täällä kerskailla kuinka äiti antoi tissiä. Minä odotan iltaa. Pitäisi nähdä Maija. Me juodaan punkkua ja puhutaan elokuvista, joissa Jack Nicholson ei ollut. Se on meidän tapamme toimia. Tai en minä tiedä. Eilen näin Maijan kun se oli Vapaa Valinnassa ostamassa jotain. Minä ostin niitä lautasia ja henkareita. Menin hieman hämilleni siitä, kuinka minuun kiinnitettiin tuollaista huomiota tuon miehen puolesta, mutta se teki sen ihan oikeutetusti. Sillä kai minun habitukseni sitten on banaali. Onko rakkaus todellakin aidointa silloin kun se on suunnattu rintoihin? Ärsyttää vaihtaa tällaisesta asiasta mielipiteitä sellaisen ihmisen kanssa joka ei edes viitsi esittäytyä. Vastapäätä istuu mies, joka seuraa minua. Se on aina näissä paikoissa joihin minä tulen puhumaan ja kirjoittamaan. Minä taidan olla samanlainen kuin se; se vaan istuu ja juo. Se taitaa olla tarkkailija joka on unohtanut olevansa sitä mitä on. Minä en ole ollenkaan varma siitä, kuka olen. Kirjoitan sanoja joilla on merkitys, mutta lähtökohta puuttuu. Kämmeneni tuoksuu puhtaalle, kuin lapsi.

"Aukaise
PORTTI ETTEI
pimeä tule
Liian AIKAISIN...

NIIDEN TAIVAANPYÖRÄ
ON SOIKEA karuselli."

Jos minä pystyttäisin tälle paikalle menneisyyden merkityksen siitä tulisi tulevan näköinen muistutus eilisestä. Valkoiset kaulukset eivät sovi tällaiseen paikkaan, koska täällä tuoksuu työ. WM:ssä on hyvä istua ja ihmiset nukkuvat tähän aikaan harvakseltaan. Vielä löytyy siis niitä, joiden kanssa voi tarvittaessa puhua muustakin kuin pilalle menneestä elämästä tai pillusta. Eilen en jaksanut tiskata astioita, joten heitin ne menemään. Eilen ostin siis myös uusia lautasia. Seinällä silhuetteja kuolleista. Känniporukan taksi kaartaa pihaan. Alkaa tappelu siitä kuka maksaa kyydin. Tässä paikassa on niin pimeää, että ihmisten pitää pukeutua uusimman muodin mukaisesti. Kuinka montaa asiaa minä käsittelen kerralla. Tällaisen kirjoittaminen on aikaa vievää puuhaa. Yritän ajatella Latinankielen sanoja. En muista yhtään. Errare humanum Est. Näistä sanoista tulee kuiva olo.

pilalle menneitä matkoja

Aurinko nousee aikaisin. Ihan liian aikaisin kun miettii sitä, että jotkut meistä saattavat painiskella uniongelmien kanssa. Omalla kohdallani uniongelmat jothtuvat aivan liian vilkkaasta ajattelutavastani. Lehdet ilmestyivät suurimpaan osaan puista yhden yön aikana. Tämä herättää suurta ihmetystä niissä, jotka sen ehtivät huomaamaan. Mankinen heitti ironisesti viikonloppuna huomauttaessani tästä vihreyden ensiaskelmasta, että "kovin vähänhän ne pitävät meteliä esiintullessaan." Niin. Ihan totta. Luonnon kiertokulkua, tai oikeastaan kaiken toistumista vuosi vuodelta. Naapurissa naidaan taas. Televisiossa Kirjallisuuden tutkija Hankkila sanoi, että "eikö se ole hieman nai'ivia olla kaupallisuutta vastaan, vaikka olisi kuinka taiteilija." Minusta vaikutti siltä, ettei yksikään studiossa olleista ihmisistä ollut taiteilija. Suurin osa heistä oli taideteollisuuden orjia. Tai kuten joku on sanonut "orjamoraalin edustajia". Puut heiluvat niin vähän, ettei sitä huomaa. Minä olen väsymässä tähän kaikkeen. Siksikö meidän aikamme on näin väritön? Nuoret tytöt ostavat ensimmäisen seksuaalisen kokemuksensa nimettöminä juuri tällaisissa paikoissa. Nimimerkin taakse piiloudutaan riettaan ulkokuoren avulla. Haluaisin lähteä kaupungille. Jutta Urpilainen on noussut Tuomiojan rinnalle. Myös Tarja Filatov on noussut kolmen kärkeen. Missä? En minä tiedä. Mitä laajemmalle näkee, sitä enemmän ymmärtää olevansa typerä. Ja sen ymmärtäminen vasta tyhmäksi tekeekin. Tutkiskelen hetken johtomerta televisioni takana ja ihmettelen, miten kaikki nämä asiat mahtuvat televisiooni näin pieniä johtoja pitkin. Jos minulla olisi rohkeutta, joisin kaikki päivät viinaa ja unohtaisin ajattelemisen. Tuntemista ei koskaan sovi unohtaa. Sitä ei pitäisi missään vaiheessa ymmärtää millään tavalla. Noinkohan tuosta urheiluselostajasta tulee koskaan mitään. Kuinkakohan moni ajattelee juontajista yhtä negatiivisesti kuin minä? Rock'n'roll on tämän päivän musiikillista rokkia. Se on saavuttanut sen, mihin levyteollisuus toivoikin sen menevän; "Kapinallisuuden". Ja juuri sellaiseksi kapinaksi, mitä voidaan hyödyntää mahdollisimman hyvin! Se voidaan myydä niin loppuun, ettei mitään jää jäljelle. Ja kaikki ostavat. Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että kapina on oikeastaan sama asia, kuin "hävitty vallankumous"? Vanha mummu kompuroi rotwallin reunassa ja nuoret raggarit nauravat sille. Mitä ne tekevät tämän talon nurkalla tähän aikaan päivästä. Eikö heidän pitäisi olla koulussa? Nyt on tiistai. Minä kävin mielelläni koulua, koska kaikki vastustivat koulumaailmaa. Olen vasta viimeaikoina oppinut ymmärtämään, että olen älykäs ja se kaduttaa suuresti. Tähän asti olen aamuisin tuntenut pahaa oloa. Eilen katselin kenkiä joiden hinta oli isompi kuin kuukaudessa asumisesta maksamani vuokra. Kysyin myyjältä, "miksi nämä ovat näin kalliit", hän sanoi, "laatu maksaa". Suomessa työttömiä on enemmän kuin koskaan. Ulkomailta odotetaan halpatyövoimaa. Aila Rauatmaa, hyvinvointieläinlääkäri on sitä mieltä, että hyötykäyttöeläinten vointi on hyvä. Näen melkein kuinka kuola valuu sen suupielestä. Tai sitten en. Onkohan sillä nälkä. Sen mukaan on ihmisten vika jos eläin voi huonosti. Rauatmaan mukaan karjan kannalta tuotantotalouksissa ollaan menty ihan liikaa siihen, että epäkohdat ovat kasvaneet, eläimet likaantuneet ja teurastustavat raaistuneet. Koskakohan pihvin paistaminen pitää suorittaa niin, ettei liha pala liiaksi. Vatsakivut ovat palanneet. Tästä tullee hyvä päivä, mikäli jaksan lähteä johonkin. En vielä tiedä mihin, mutta johonkin on mentävä. Kaduilla pitää kulkea sokeasti, mutta niin, ettei mikään jää näkemättä. Tästä vuodesta tulee joko hyvä, tai todella huono. Välimallin vuotta en haluaisi tästä vuodesta. Niitä ei ole ollut viimeaikoina. Jonkinlainen tästä vuodesta tulee ja minä en vielä osaa ajatella sitä niin tarkasti, että lähtisin siitä kertomaan itselleni millään tavalla. Elänköhän minä vielä silloin, kun maailmalla aletaan maksamaan elämismaksua. Kuukausirahaa siitä, että saa olla elossa. Tekisi mieli hampurilaista ja kahvia. Kahvia minulla on, mutta hampurilaisia ei. Saaraa pitäisi lähteä moikkaamaan. Niin pitäisi kyllä Anniakin. Ketä kaikkia minun pitäisi lähteä moikkaamaan? Olen niin väsynyt, etten muista ja minä elän varsin terveellisesti. Jokainen aamu alkaa jollain tapaa kuumeenoloisissa tunnelmissa, eivätkä päivät ole millään tavalla järjestyksessä, ellen aiheuta niihin epäjärjestystä. Jotain pitää kokea. Tämä kaikki johtuu siitä, että olen niin vapaa. Vapaa ja eläväinen. Minä olen elänyt niin paljon, etten uskalla enää katsoa taakseni. Edessä uudet seikkailut tai täydellinen romahdus. Paikalleen ei voi jäädä. Pitäisi mennä metsään, ennenkuin lähtee saareen. Toivottavasti kesäkuusta tulee sateinen. Pitäisiköhän viettää tämä kesä työttömänä ja istua kirjastossa. Ihan niinkuin kaikki nuoruuteni kesät. Silloin muiden tavoitteena oli löytää kesätöitä ja ahkeroida. Minä istuin kirjastossa, luin ja olin työtön. Silloin minä kai aloitin kirjoittamaankin. Tai en minä tiedä. Siltä minusta tuntuu näin jälkeenpäin.

Tammelan kadut

Päätin jostain täysin odottamattomasta syystä mennä paikkaan jossa tätä nykyä tulee käytyä varsin harvoin. Tammelan kaduille. Totta puhuakseni kävelen joka ilta tunnin, ehkä kaksi näitä katuja, mutta tällä kertaa tein sen täysin ennalta odotetusti, vailla minkäänlaista suunnittelemattomuutta. Tein siis eräänlaisen suunnitelman, jonka mukaan minun tulisi edetä. Aurinko lämmitti maihinnousutakkini pintaa kivasti suunnatessani askeleeni kohti WM:n tuikitavallista, pähkinäpuupenkkirivistöä, joissa saattaa istuskella yhden kokonaisen iltapäivän ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Nyt ajatuksenani oli kirjoittaa useampi runo, muutama sivu novellia, päiväkirjaa ja jotain ihan muuta, mitä en osannut täysin vielä nimetä tässä vaiheessa. Aamulla herätessäni olin onnellinen, etten ollut herännyt liian myöhään. Tämä on roskamaastoa. Aluetta, jossa asuu roskaväkeä niin tiheässä, ettei täällä voi kulkea ilman tunnetta siitä, että joku vaanii jotain mitä minulla on. Ja minä en tiedä mitä se on. Se on jotain epätavallisen tavallista, tai jotain varsin symmetrista kansallisesti ajatellen.

Tarkoitukseni ei ollut kävellä niitä katuja pitkin, joita olen tottunut kulkemaan. Jossain ihan muualla olisi tämän päivän idea, ja ajatus, jonka mukaan tähän päivään pitäisi sukeltaa. Näillä seuduilla asuu se nainen, joka näyttää Geishalta. Se pukeutuu aina hienosti ja työskentelee jossain päin Hämeenkatua. Sen kasvot ovat kireänahkaiset, niinkuin terskanpinta erektiossa. Kerran minä harrastin seksiä naisen kanssa, jolla oli Japanilaiset Geishavaatteet päällä. Se ei kuitenkaan ollut Japanilainen, eikä sen suvusta löytynyt yhtään japanilaista. Poliisit ajoivat tänään minut kiinni, kun olin lähdössä Nokialle. Ne etsivät kuulemma "normaali käytäntöä". Tai niin minulle sanottiin, kun kysyin, miksi minut pysäytettiin. Koivuniemellä en ole käynyt aikoihin. Pitäisi kesällä olla tekemisissä vain itsensä kanssa, ettei omaksuisi passiivisuutta. Imuroin raivokkaasti päästyäni kotiin ja löysin vanhojen runojen kätkön vuosilta 1990 - 2002. Ne ovat kaikki käsinkirjoitettuja ja omituisia. Joukossa oli useita päiväkirjoja, joiden sivuja en uskaltanut avata. Omituista kyllä; jollain tapaa muistan kaikkien päiväkirjojeni sisällön melko selvästi.

Veroehdotusta pitäisi korjailla. En millään jaksaisi. Pulut ovat alkaneet hankkimaan pesää parvekkeelleni. Ne ovat tehneet sitä kohta neljän vuoden ajan. Ne tulevat aina tähän aikaan vuodesta. istuvat parvekkeenkaiteellani hetken ja paskovat ympäriinsä. Siitä minä olen varma, ettei tästä päivästä tule samanlainen kuin eilisestä. Tai jos tulee, niin minä pidän huolen siitä, ettei mikään muutu oleellisesti niin, että olisin itse siihen osallinen. Ajatuksia muodostamalla pääsee lähemmäs täydellistä ajattelemattomuutta, ja siihen lopulta kaikki ajattelu tähtää. Peruuttamatonta on vain tuleva. Siihen ei voi vaikuttaa edes omilla valinnoillaan. Menneisyyden voi aina muuttaa itselleen enemmän sopivaksi. Tästä hetkestä minä en tiedä. Tässä hetkessä oleminen on aidan päällä keikkumista, ja ainoana vaihtoehtona on lipsahdus menneisyyteen tai tulevaan.