Tammelan kadut

Päätin jostain täysin odottamattomasta syystä mennä paikkaan jossa tätä nykyä tulee käytyä varsin harvoin. Tammelan kaduille. Totta puhuakseni kävelen joka ilta tunnin, ehkä kaksi näitä katuja, mutta tällä kertaa tein sen täysin ennalta odotetusti, vailla minkäänlaista suunnittelemattomuutta. Tein siis eräänlaisen suunnitelman, jonka mukaan minun tulisi edetä. Aurinko lämmitti maihinnousutakkini pintaa kivasti suunnatessani askeleeni kohti WM:n tuikitavallista, pähkinäpuupenkkirivistöä, joissa saattaa istuskella yhden kokonaisen iltapäivän ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Nyt ajatuksenani oli kirjoittaa useampi runo, muutama sivu novellia, päiväkirjaa ja jotain ihan muuta, mitä en osannut täysin vielä nimetä tässä vaiheessa. Aamulla herätessäni olin onnellinen, etten ollut herännyt liian myöhään. Tämä on roskamaastoa. Aluetta, jossa asuu roskaväkeä niin tiheässä, ettei täällä voi kulkea ilman tunnetta siitä, että joku vaanii jotain mitä minulla on. Ja minä en tiedä mitä se on. Se on jotain epätavallisen tavallista, tai jotain varsin symmetrista kansallisesti ajatellen.

Tarkoitukseni ei ollut kävellä niitä katuja pitkin, joita olen tottunut kulkemaan. Jossain ihan muualla olisi tämän päivän idea, ja ajatus, jonka mukaan tähän päivään pitäisi sukeltaa. Näillä seuduilla asuu se nainen, joka näyttää Geishalta. Se pukeutuu aina hienosti ja työskentelee jossain päin Hämeenkatua. Sen kasvot ovat kireänahkaiset, niinkuin terskanpinta erektiossa. Kerran minä harrastin seksiä naisen kanssa, jolla oli Japanilaiset Geishavaatteet päällä. Se ei kuitenkaan ollut Japanilainen, eikä sen suvusta löytynyt yhtään japanilaista. Poliisit ajoivat tänään minut kiinni, kun olin lähdössä Nokialle. Ne etsivät kuulemma "normaali käytäntöä". Tai niin minulle sanottiin, kun kysyin, miksi minut pysäytettiin. Koivuniemellä en ole käynyt aikoihin. Pitäisi kesällä olla tekemisissä vain itsensä kanssa, ettei omaksuisi passiivisuutta. Imuroin raivokkaasti päästyäni kotiin ja löysin vanhojen runojen kätkön vuosilta 1990 - 2002. Ne ovat kaikki käsinkirjoitettuja ja omituisia. Joukossa oli useita päiväkirjoja, joiden sivuja en uskaltanut avata. Omituista kyllä; jollain tapaa muistan kaikkien päiväkirjojeni sisällön melko selvästi.

Veroehdotusta pitäisi korjailla. En millään jaksaisi. Pulut ovat alkaneet hankkimaan pesää parvekkeelleni. Ne ovat tehneet sitä kohta neljän vuoden ajan. Ne tulevat aina tähän aikaan vuodesta. istuvat parvekkeenkaiteellani hetken ja paskovat ympäriinsä. Siitä minä olen varma, ettei tästä päivästä tule samanlainen kuin eilisestä. Tai jos tulee, niin minä pidän huolen siitä, ettei mikään muutu oleellisesti niin, että olisin itse siihen osallinen. Ajatuksia muodostamalla pääsee lähemmäs täydellistä ajattelemattomuutta, ja siihen lopulta kaikki ajattelu tähtää. Peruuttamatonta on vain tuleva. Siihen ei voi vaikuttaa edes omilla valinnoillaan. Menneisyyden voi aina muuttaa itselleen enemmän sopivaksi. Tästä hetkestä minä en tiedä. Tässä hetkessä oleminen on aidan päällä keikkumista, ja ainoana vaihtoehtona on lipsahdus menneisyyteen tai tulevaan.