Heinäkuuta 2010

Kuumaakin kuumemmat päivät ja niitä seuraavat kostean kuumat, melkein kuin Amerikan eteläosien suoalueiden ilmastolla kiedotut yöt ovat tulleet ja jääneet tänne meidän riesaksemme. Timo Soini on onnellinen siitä, että järki voittaa vihreyden. Kuka meitä johtaa ensi vuoden puolella, tai kuka on se, jolle se tehtävä kuuluisi tässä maailmassa, jossa neljä miljardia ihmistä näkee nälkää?

Kimi Räikkönen on vihainen koska hän tulee takaisin vielä. Niin minun annettiin ymmärtää lehtien sivuilla - tai sitten minä en ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse. Mistä politiikka kerää kaiken sen suosion, jonka avulla se ratsastaa tulevaisuutta kohti? Meillä on kuulemma niin sotkuista kotona, että Tanjalla menee hermot. Minä en ole huomannut mitään - ehkä minä en osaa katsoa sotkua sellaisenaan.

Tämä on kuitenkin koti, eikä me olla edes juoppoja, tai ammattimaisia sotkijoita. Listat pitäisi laittaa lastenhuoneisiin ja ovien ympärille, mutta olen ollut varsin saamaton koko kesäloman ajan. Samoin kuin kaikki muutkin ajat jolloin minun olisi ollut mahdollista laittaa listat. Kun minä hain neljättä kertaa tapaamisoikeutta lapselleni, sanoi lapseni äiti, ettei minusta koskaan tule hyvää isää. Ja niin minusta ei sitten koskaan tullut hyvää isää. Sillä nyt minä olen naimisissa - eikä me tehdä enää lapsia. Metsiä on tullut koluttua niin paljon, että on vaikea enää pysyä kaupungissa. Ehkä sekin johtuu siitä, että kaupunki on rasistinen ja inhottava paikka tätä nykyä niitä kohtaan, joilla on kyky ajatella asioiden pintaa syvemmälle. Tai sitten minusta on tullut vain vanha. Mutta niin kai kaikista tulee jossain vaiheessa. Eikä se minua hetkauta. Minulla on oma elämäni elettävänä loppuun ja sekin tuntuu välillä liian täyttävältä. Ei, ei se ole täyttävää.

Me kävimme lapissa. Kiusinkijoella. Sinne piti ajaa Jarnon autolla ensin melkein kymmenen tuntia. Sitten piti istua autossa vielä kolme tuntia ja katsella kuinka isokokoinen paarma raiskasi tuulilasinpyyhkijää isolla paarman peniksellään. Sitten me menimme kauppaan hakemaan Lassille kaljaa ja meille muille syötävää. Kaupan pihassa oli profeetta lausumassa humalaista totuutta ja tanssimassa vanhojen aikojen tanssia jota kukaan meistä ei ymmärtänyt tanssiksi. Matkalla lappiin me pysähdyttiin viisi kertaa katselemaan kuinka aurinko ei laskenut ollenkaan ja kaikki oli valoisaa. Sitten alkoi väsyttämään. Ja ehkä minusta on tullut vanha, sillä kun minua alkoi väsyttämään, alkoi minun tehdä mieli palata kotiin. Ja niin käy kuulemma vanhoille ihmisille. Takaisin Tanjan luokse.

Mutta en minä palannut. Sen sijaan me kiertelimme Lapin junttien rakentamaa maata pitkin poikin ja näimme ylpeän Saksalaisen kansan polttamia rajaseutuja, punaiseksi maalattuja kiviä, hirviä ja poroja. Haistelimme luontoa ja nukuimme teltoissa. Aamuisin teetä ja näkkileipää - melkein niinkuin intissä. Näkkileivän päälle makrillia, tonnikalaa, tai jotain muuta, mutta ei koskaan rasvaa. Sitten me kalastimme koko päivän ja Lassi joi kaljaa. Iltapäivällä Jarnokin alkoi juomaan kaljaa - mutta minä join vain limonadia ja vettä. Sitten joku sanoi, että "nyt pitää kyllä mennä paskalle" - ja se toistui pysyvästi koko reissun merkkipaaluna. Kalalupia ostaessamme - kalalupien myyjä näytti jotensakin joltain James Bondin pahikselta.

Ja sitten sunnuntaina me oltiin kotona.
Eikä minulla ollut mitään kerrottavaa koko reissusta kun Tanja siitä kysyi. Ei minulla yleensäkään ole mitään kerrottavaa mistään, sillä minä lamaannun kovin helposti jos minun pitäisi jotain kertoa. Mutta kun tulee mahdollisuus sanoa asiat sellaisenaan kuin ne ovat, ei sanomisestani tule loppua. Sellainen minä olen miehenä ollut aina. Syrjäänvetäytyvä tarkkailija. Vain alkoholi laittaa kukkani kukkimaan näyttävästi, mutta myös terälehteni pehmeiksi niin, ettei millään sanomallani ole kovin selvää muotoa ja todellisuudesta tulee minun rumaa televisio showtani.