Keskiviikolle enemmän

Jollain tapaa kaikki on hyvin. En ole tupakoinut paljoakaan viime aikoina. Kirjoittaminen nostaa jälleen päätään näin kevään kynnyksellä. Ehkä saan valmiiksi joitakin runoja. Ehkä. Pitäisi kuntoilla enemmän että jaksaa sitten juhlia ja kirjoittaa. Tekee mieli seksiä. Kello on kovasti vähän. Ei, ei minun tee oikeasti mieli seksiä. Minun tekee mieli lähelle. Sitä minä en saa. Läheisyyttä ei ole. Se on kadonnut epäluuloisuuteni myötä jonnekin pois. 7kpl tyhjiä olut tölkkejä seisoo pöydälläni epäsymmetrisessä kuviossa, huoneistoni haisee pahalle, pihalla humisee kaupunki samaa jatkuvaa huminaansa. Tänään ei aurinkokaan paista. Tänään on työpäivä Vapun lomien jälkeen.

Onkohan naapurini kuollut? Hänestä ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Tänään tajusin, että minulla on ikävä lastani. Tuntuu pahalta tajuta, että joku on päättänyt poistaa sinut lapsesi elämästä vain, koska se ei sovi hänen elämäänsä. Niin. Äidillä on suuri valta näissä asioissa, mutta myös oikeuslaitoksen pitäisi mennä itseensä näiden asioiden kanssa. Äitiä uskotaan yleensä muitta mutkitta, olivatpa hänen valheensa kuinka räikeitä tahansa. Mihin minä matkustaisin. Minä haluaisin jonnekin kylmään, kosteaan ja vanhaan maahan. Johonkin sellaiseen jonka kulttuuri tuoksuu hiekalle ja ruosteelle. Sellaiselle kuin vanhoissa linnoissa tuoksuu. Niillä on ihan oma hajunsa.

Luen ihmisten blogeja paljon. Niistä paistaa läpi tunnottomuus. Epäluulo. Ne eivät kerro mitään omistajastaan. Ihmiset käsittelevät blogeissaan niitä asioita joita he ovat tehneet. Kukaan ei käsittele itseään. Kukaan ei tulkitse itseään. Kaikella on merkitys heidän itsensä ulkopuolella. Kolmannesta persoonasta on tullut liian merkityksellinen yksilön elämässä. Luulen, että suurin osa ihmisistä kirjoittaa blogia toisten luettavaksi, vaikkakin sitten salassa. Minä olen laboratorio siinä missä sinäkin. Mutta sinusta puuttuu sielu enemmän kuin minusta. Tässä taannoin minulle soitettiin jostain tv-visasta. Olin voittanut, tai ainakin tullu 20:n parhaan joukkoon jossain kilpailussa.. johon en kyllä ollut osallistunut, jossa sai viettää päivän miljonäärinä. Nainen puhelimessa kertoi että "-- Sinulle on nyt sitten varattu mahdollisuus päästä ajamaan näitä jättikokoisia Hummereita, Ferrarin uusinta katumallia, Pontiacin - - mallia. Ja viettämään päivä pyhäjärvellä jahdilla ystävinesi dj:n soittaessa uusimpia listahittejä...". Tämän lisäksi hän sanoi, että "Mikäli autot kiinnostaa, niin tässä on myös mahdollisuus vuokrata todella halpaan hintaan itselleen tällainen Hummeri vaikka vuodeksi...". Minä sanoin, että ei, autot eivät kiinnosta minua koska ne saastuttavat paljon. "No, mutta mietitkö sä tosiaan tuollaista asiaa kun istahdat uusimman Ferrarin katumallin rattiin?" - kysyi nainen luurin toisessa päässä.

30.4. posti toi minulle lapun jossa kiiteltiin hyvästä illasta, ja kerrottiin kuinka kaikki olivat sitä mieltä, että minä olin ollut koeajotilaisuuden jälkeisten bileiden ilopilleri ja superjuhlija. Niin. Ainoa vain, että minä en mennyt niihin bileisiin.. enkä koeajamaan Ferrarin uusinta katumallia.
Nyt minusta tuntuu tyhjältä. Ehkä se johtuu tästä tyhjyydestä.