Ajatuksia - Näkökulmasta 1.

Kysymyksiä Olevasta



Platonin luolavertaus kertoo, että meidän todellisuutemme on oikeastaan muotoja, jotka havaitsemme todellisuuden kuvina. Kehitteleminämme ajatuksina todellisuuden esiintymisestä sellaisenaan ideain maailmassa vailla epäilystä niiden todenperäisyydestä. Ei voida olettaa, että todellisuuden ulkopuolella olisi jotain mikä jää luolavertauksen ulkopuolelle ilman, että todellisuutta olisi. Merkitys luolavertauksessa on yksiselitteisesti se, että kaikki on olevaa siinä missä kaikki on jonkinlaista, tai jonkinkaltaista. Esimerkiksi Liekki.. on jonkinkaltainen. Se voidaan ymmärtää oman olevaisuutensa mukaan liekiksi juuri sellaisenaan ilman, että sitä tarvitsee selittää sen kummemmin, ilman että siirrytään kategoriasta toiseen. Jumalan olemassaolo on juuri Liekin kaltainen idea, joka synnyttää oman olemassaolonsa merkityksen sen mukaan mitä olemassa oleva tarjoaa meidän nähtäväksemme tai koettavaksemme Jumalan olemassa olosta. Asian selittäminen materialistisen maailman mittapuulla saattaa tuntua kuitenkin varsin typerältä, jopa hyökkäävältä niitä kohtaan, joille materian ulkopuolinen todellisuus on vain materialisoitavaa yleistodellisuutta. Mutta kuinka esittää kysymyksiä olevassa olevista asioista ilman, että niistä on jonkinlainen ymmärrys. Olen sitä mieltä, että totuus on vain paras mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki on nimettyä, jonka vuoksi ideain maailman toteutuminen estää meitä ylittämästä materiaalisen todellisuuden rajoja. Kysymyksen asettelussa tapahtuu automaattisesti metafyysinen virhe, kun aletaan esittämään kysymyksiä, joilla ei ole vastausta, joiden pohjalta kysymyksiä voidaan esitää. Toisinsanoen; ei ole järjellistä, ideain maailman mukaista esittää kysymystä jolta puuttuu vastaus. Toisinsanoen; kysymyksiä ei ole olemassa ilman vastausta. Tässä voidaan mennä niin pitkälle, että on olemassa vain vastauksia joita kahlataan läpi kysymysmuodossa. Mutta tällöin päädytään juuri Platonin luolavertaukseen. Todellisuus ilmenee meille niinä piirteinä, kuin se todellisuudessa ilmenee, mutta vain niissä määrin joissa sen on järkevää meille esiintyä. Tämähän tarkoittaa loppuviimein sitä, että me olemme kaikki eläimiä, joilla on käsitys Jumalasta sellaisenaan ilman, että Jumalan merkitys muuttuu oleellisesti niiltä osin, joihin sen merkitys on koskaan perustunut tai tulee perustumaan. Olevan perusteet ovatkin siis juuri luolavertauksen mukaan olemassa ainoastaan ideain maailmassa, jonka mukaan kaikki ON, ilman, että mitään voidaan epäillä järjellisen maailman rajoissa. Mutta onko luolavertauksen ulkopuolinen todellisuus (?)merkitysarvoltaan olemassa olevaa, vai pyrkiikö se tasaamaan todellisuuden merkityksen aina omalle tasolleen; ideain tasolle? Rene Descartes on kirjoittanut "Ajattelen, siis olen olemassa!".

Kartesiolaisen Dualismin mukaan "sielu ja ruumis ovat erillisiä, ja kommunikoivat jotenkin keskenään". On kuitenkin huomioitava, että Kartesiolainen Dualismi ohittaa omassa merkityksessään itsensä yhdistämällä kaksi kategoriaa, joiden mukaan olevasta lähtevä merkitys on ja tulee aina olemaan osa olevan merkitystä. Toisinsanoen, me ymmärrämme, että lähestyvä Juna lähestyy meitä, mikäli seisomme Junaraiteilla. Mutta meidän ulkopuoliseen todellisuuteemme ymmärryksemme ei juurikaan vaikuta. Jokainen junaraiteilla seisova voi kokeilla, muuttuuko todellisuus ymmärryksemme mukaan millään tavalla, vaikka kuinka ymmärtäisimme Junan lähestyvän meitä. Ei muutu. Ymmärryksemme merkitys on siis aina jollain tapaa materialistinen, ellei tämä tapahdu sitten vain ja ainoastaan ideain maailmassa. Fyysisen todellisuuden ymppääminen ideain maailmaan onkin filosofinen ongelma, josta pitää pystyä irtautumaan mikäli haluaa pysyä ideain maailmassa, ja vain ideain maailmassa. Mutta tämähän on mahdottomuus; me emme voi olla ideain maailmassa ilman, että ideain maailma sisältää ymmärrettäviä partikkeleita, kokonaisuuksia, joiden mukaan ideain maailmaa voidaan tulkita ymmärrettävällä tavalla. Mutta tällaisessa tilanteessa pitää pystyä kysymään itseltään; tarvitseeko ideain maailmaa ymmärtää ymmärrettävällä tavalla? Jos ideain maailma on olemassa, niin tarvitseeko se materiaalisen todellisuuden ollakseen oleva, joka jo sinänsä on suora mahdottomuus. Ymmärrettävää on, että ideain maailman merkitys on siinä, että me poimimme ideain maailmasta ideoita, joilla muokkaamme aktuaalista, fysikaalista todellisuuttamme enemmän ideain maailman kaltaiseksi. Rajankäyntiä siis on. Mutta muuttuuko kategoria missään vaiheessa?

Ajatellaan pyöreää kiveä. Pyöreä kivi putoaa jonkin luonnonvoiman saattelemana alkuihmisen eteen ja murskaa pähkinän. 20 000 000 vuotta myöhemmin tämän alkuihmisen jälkeläinen painaa nappia ja hydraulinen puristin murskaa 25vuotta vanhan auton. Onko kategoria muuttunut? Ei. Kategoria on jalostunut fyysisiltä ominaisuuksiltaan sellaiseen muotoon, jossa se palvelee fyysistä, olemassa olevaa todellisuutta uudella tavalla. Entä ideain maailmassa? Jokainen voi asettaa tähän omat mallinsa ja huomata, kuinka yksinkertaisten periaatteiden mukaan ideain maailman ymmärrettävyys toimii siirryttäessä materiaaliseen todellisuuteen.

Ongelmana on, että ideain maailma toimii, kuten niin moni ymmärrystä vaativa (vai pitäisikö sanoa "vaaliva") asia, melkeinpä kaavamaisesti eteenpäin. Ajattelun ja ideain maailma ovat emansipoituneet niin tehokkaasti kaikesta muusta, että niiden ei enää oletetakkaan olevan osa fyysistä todellisuutta, vaan luovan ensisijaisesti teorioita, joilla fyysinen todellisuus muuttuu enemmän ajattelun kaltaiseksi ja ideain maailmaa mukailevaksi todellisuudeksi.

Friedrich Nietzsche on kirjoittanut "Jumala On kuollut!" mikä oikeastaan tarkoittaa, että se mitä ei voida täysin neutraalisti hyväksyä sellaisenaan vain olevaksi, ilman, että sitä jollain tapaa hyödynnettäisiin, on olematonta. Se, että tarvitsemmeko me fyysistä todellisuutta osaksi ideain maailmaa on henkilökohtainen ongelma jokaiselle, joka haluaa elää elämänsä sellaisenaan, ilman että miettisi todellisuuden merkitystä jonkin muun kuin rakkauden kautta. Henkilökohtaisesti olen jopa sitä mieltä, että ideain maailma ollaan ymmärretty väärällä tavalla. Ehkä Platon tarkoittikin ideain maailmalla aitouden olevaisuutta, jossa ajattelu ja idea eroavat toisistaan kaikessa ja todellisuus näiden ulkopuolella on vain todellisuutta.. ja lopulta kaikki on aitoa.